Mikä ihmeen treenikupla?
11.3.2016 13:54

Onnistuneita treenejä kuvaillaan usein käsitteellä flow. Flow voidaan määritellä kokemukseksi, jossa ihminen paneutuu koko kapasiteetillaan keskittyneesti tavoitteelliseen toimintaan sulkien kaiken muun tietoisuudestaan. Optimaalinen flow-kokemus syntyy, jos ihmisen taidot vastaavat käsillä olevaa haastetta. Koiran kanssa treenatessa flow-kokemus vaatii sen, että myös koiran on oltava täysin keskittynyt ja kykeneväinen käsillä olevaan tehtävään. Harrastajat käyttävät tällaisesta jaetusta flow-tilasta käsitettä treenikupla.

Flow voidaan määritellä kokemukseksi, jossa ihminen paneutuu koko kapasiteetillaan keskittyneesti tavoitteelliseen toimintaan sulkien kaiken muun tietoisuudestaan.

Miten treenikuplaan päästään toistuvasti?

Tähän kysymykseen ja tarpeeseen vastasi Eva Bertilssonin Ylöjärvellä 26.-28.2.2016 pitämä koulutuskokonaisuus The Art & Science of Great Training Sessions. Evalla on maisterin tutkinto käyttäytymisanalyysista. Hän on positiiviseen vahvistamiseen perustuvan koulutuksen pioneeri ja pätevöitynyt TAGteach-kouluttaja. Hän on kilpaillut agilityssa huipulla ja kirjoittanut kirjan Agility Right From The Start.

Tässä kirjoituksessa keskitytään seuraaviin koulutuksessa esiin tulleisiin teemoihin. Miten keskittyminen ja oppiminen ovat optimaalisinta? Mitä tapahtuu palkitsemisen jälkeen ja miksi se on tärkeää? Mitä ovat puhtaat palkkioketjut ja miksi ne ovat tärkeitä? Mitä tarkoitetaan oppimistermillä sujuvuus?

Miten keskittyminen ja oppiminen ovat optimaalisinta?

Kun tarkastellaan koiran optimaalista keskittymistä treenaamiseen, täytyy tietysti tarkastella, miten koiran oppiminen olisi optimaalisinta. Oppimista voidaan tarkastella seuraavanlaisena ketjuna: vihje - käyttäytyminen - naksu - palkan ilmestyminen - koira ottaa palkan - palkkaaminen loppuu —> uusi vihje. ”Istu!” – koira istahtaa – ”Hyvä!” – käsi ottaa taskusta makupalan – makupala annetaan koiralle kädestä jahdattavaksi – koira nielaisee makupalan – koira pysähtyy odottamaan uutta tehtävää –> koira saa vihjeen istua uudelleen.

Mitä tapahtuu palkitsemisen jälkeen ja miksi se on tärkeää?

Usein huomiota kiinnitetään harjoituksessa vain palkitsemiseen asti, vaikka itse asiassa palkitsemisen jälkeen tapahtuvat asiat ovat vähintään yhtä tärkeitä. Niistä nähdään, mitä koiralle tuli juuri opetettua. Huomio tuleekin kiinnittää palkkion vaikutusten näkemiseen seuraavissa toistossa, koska siitä oppimisessa on kyse. Oleellista on huomioida, miten palkitsemisen päättyminen sujuvoittaa uuden toiston aloittamista ja harjoituksen välitöntä jatkumista. Yleiskielisestikin helppotajuinen oppimistermi sujuvuus tarkoittaa juuri seuraavan toiston viiveetöntä aloittamista palkkion jälkeen.

Usein huomiota kiinnitetään harjoituksessa vain palkitsemiseen asti, vaikka itse asiassa palkitsemisen jälkeen tapahtuvat asiat ovat vähintään yhtä tärkeitä.

Palkitseminen on aina prosessi, merkityksellinen tapahtumasarja. Onnistuneen suorituksen palkitseminen itse asiassa vahvistaa koko käyttäytymisketjua kahden palkkion välissä. Jos harjoitukseen mahtuu ylimääräistä roskakäyttäytymistä, koira oppii myös sen. Koira oppii halutun asian tehokkaimmin, kun käyttäytymisketjut pidetään mahdollisimman puhtaina (Clean loops).

Mitä hyötyjä puhtaista palkkioketjuista on?

Halutun asian oppiminen on tehokkainta, kun koiran koko keskittymiskyky suuntautuu vain siihen. Koiran motivaatio siis perustuu harjoittelun selkeään rytmitykseen ja palkitsemisen vaikutusten huomiointiin. Kouluttajan näkökulmasta tavoitekäyttäytymistä on helppo analysoida, kun harjoitussessiot ovat lyhyitä ja selkeitä. Palkkioketjut pysyvät puhtaina roskakäyttäytymisestä, kun ne ovat riittävän lyhyitä kouluttajan keskittymisen säilymiseksi ja koira viettää oppimistauot erikseen opetetulla taukopaikalla. Myös ihminen tarvitsee tauotusta, koska koiran opettamisen lisäksi hän miettii edellistä ja seuraavaa sarjaa, huolehtii tarvikkeista ja kuuntelee valmentajan ohjeita. Koiran ollessa taukopaikalla ihminen voi hengähtää ja miettiä, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Mitä tarkoitetaan oppimistermillä sujuvuus?

Oppimistermi sujuvuus tarkoittaa juuri seuraavan toiston viiveetöntä aloittamista palkkion jälkeen. Sujuvuus on siis viiveetöntä valmiutta jatkaa harjoitusta. Treenikuplassa puhtaat palkkioketjut ja sujuvuus yhdistyvät, palkkiot seuraavat nopeasti toinen toisiaan ja ihminen asettaa koiran onnistumaan yhä uudestaan jokaisen palkkion päätteeksi. Vaihtoehtoja sujuvuuden parantamiseen ovat:

  1. Palkkaamisen päätyttyä, kun koira nielaissut ruuan tai irrottanut lelusta, antaa välittömästi uusi vihje halutusta käyttäytymisestä.
  2. Johdattaa koira uuteen aloituspaikkaan, josta jatkaminen on helppoa.
  3. Odottaa, että koira omatoimisesti tarjoaa käyttäytymistä uudestaan.
Sujuvuus tarkoittaa seuraavan toiston viiveetöntä aloittamista palkkion jälkeen.

Palkkion antamisen hetkeä voidaan hyödyntää koulutuksessa parillakin tavalla. Koira voidaan johdattaa uuteen aloituspaikkaan palkkaamisen yhteydessä ja palkan suuntaa voidaan hyödyntää sheippaamisprosessissa, että haluttua käyttäytymistä saadaan lisää. Esimerkkinä oppimistehtävä, jossa koira opetetaan kulkemaan tuolin alta. Koira seisoo tuolin edessä ja katsoo sitä à naksu. Palkkio annetaan siten, että saadakseen sen, koira liikkuu lähemmäs tuolia. Kun koira on saanut palkkion, se on uudessa paikassa, lähempänä kohdetta. Seuraavan kerran palkkio annetaan niin, että koira on taas lähempänä tuolia ja eri asennossa, matalampana. Siten seuraavassa toistossa koiran on helppo mennä jo tuolin alle. Samoin kohdetta häivyttäessä sen poistaminen ja palauttaminen kannattaa ajoittaa siihen hetkeen, kun koira saa palkkion, koska muuten kohteen liikevihje on voimakas ja voi ohjata koiran käyttäytymisetä muuhun kuin haluttuun suuntaan.

Tervetuloa mukaan kokemaan kupla-harjoittelun teho!

Apua yhteistyöhön ja Treenikupla agilityssä ovat uusia kursseja tarjonnassamme. Kurssit on suunniteltu täydentämään kokonaisvaltaista tarjontaamme koirakoiden kehittämiseksi. Uskomme, että monet koirakot saavat harrastuksestaan entistä enemmän irti ja kokevat uudenlaisia onnistumisen elämyksiä, kun harjoittelu on entistä sujuvampaa. Mikäli kiinnostuit, niin tutustu kurssien tarkempaan sisältöön.

Kirjoittaja

Inka Juntheikki on uusi tuttavuus valmennustiimissämme. Inka on harrastanut agilitya vuodesta 2002, ja kouluttajakokemusta on kertynyt useammalta vuodelta. Akateemisen tutkijan työssä opittu tarkkuus johdatti Inkan modernin eläinkoulutuksen pariin. Inka käyttää koulutuksessa selkeitä rakenteita ja positiivisen vahvistamisen tekniikoita, koska se tekee oppimisesta tehokasta. Tehokkuus tuo vapauden pitää hauskaa ja olla luova treeneissä. Tärkeintä on ilo yhdessä onnistumisesta.

Inkan intohimona on halu lisätä ihmisten ymmärrystä eläinten oppimisesta ja käyttäytymisestä. Tämän takia hän on opiskellut käyttäytymisanalyysiä ja tarkoituksena on opiskella sitä laajemmin.

Inkan osaaminen, tausta ja luonne sopivat erinomaisesti yhteen Niinu Agility Sportin tavoitteiden ja arvojen kanssa. Hänen osaamisensa tuo vahvuutta agilityn lisäksi koiran käyttäytymisen hallinnan ja arkitottelevaisuuden palveluihimme.

Teemakurssit

"Niinulassa" järjestetään joka viikkoa useita erilaisiin teemoihin liittyviä kursseja. Näihin kursseihin liittyvät treeniradat julkaistaan Facebook-heimossamme.

Sosiaalinen media

Instagram ja Twitter

Niinu Agility Sport on nyt mukana Facebook-sivun ja -ryhmän lisäksi myös Instagramissa tunnuksella @niinuofficial ja Twitterissä ja tunnuksella @NiinuAgility. Joko seuraat meitä?

Niinu Agility Sportin heimo Facebookissa

Jos et ole vielä kuulu Facebook-heimoomme, niin mikset liittyisi iloisen mielen ryhmäämme saman tien? Liittyminen on ilmaista, vapaaehtoista, eikä sido sinua mihinkään!

Niinu Agility Sportin on suunnannäyttäjä ja edelläkävijä koirien valmennus- ja luentopalvelujen palveluissa. Meillä teot puhuvat puolestaan, ja toimimme aidosti arvojemme mukaan: positiviisesti, avoimesti, rehellisesti, kaikkia tasapuolisesti arvostaen ja sivistyneesti.

Palvelemme yhdistyksiä, seuroja, treeniryhmiä, yksityishenkilöitä ja yrityksiä. Toimimme asiakkaan tiloissa tai Niinu Agility Sport-areenalla. Olemme pyrkineet panostamaan harjoitusolosuhteisiin. Lämpimässä hallissamme on huippumoderni ja ylistyksiä kerännyt Saltex-keinonurmialusta, sisä-wc:t, kahviotila ja turvalliset Smart-99®-esteet.

NAS-areenalla pyörivät viikkoharjoitukset kahdella treenikentällä. Viikonloppuisin hallissamme järjestetään agilitykilpailuja ja muita tapahtumia sekä erilaisia teemakursseja. Jos kiinnostuit palveluistamme, niin kerromme mielellämme lisää! Yhteyden saat helpoimmin tästä linkistä tai lähettämällä sähköpostia asiakaspalvelu@niinuagilitysport.com.

Kirjoittaja: Inka Juntheikki

Aiheeseen liittyivä kursseja:

Vire ja lähdöt kuntoon- kurssi tiistaisin klo 18.00-19.00
Kurssi alkaa: 22.10.2019 18:00
Tule harjoittelemaan koirallesi pysyvät lähdöt treeni- ja kisatilanteissa.
Hinta: 179.4€ Reilusti tilaa
Ilmoittaudu mukaan
Tokon alkeet sunnuntaisin 13.00-14.00
Kurssi alkaa: 29.12.2019 13:00
Haluaisitko alkaa harrastamaan TOKOa? Tai onko perusopinnot jo tuttuja ja kaipaat apua tavoitteellisen oppipolun rakentamiseen tai kisaamisen aloittamiseen?
Hinta: 124€ Reilusti tilaa
Ilmoittaudu mukaan
Täynnä
2019-12-29 Yksityistunti K1 klo 13.00-13.30
Kurssi alkaa: 29.12.2019 13:00
Kaipaatko tukea johonkin tiettyyn tilanteeseen tai haetko apua jonkin ongelman syyn tunnistamiseen ja ratkaisemiseen? Yksilövalmennus eli "yksäri" tarjoaa apua juuri tällaisiin tilanteisiin.
Hinta: 50€ Täynnä
Tutustu ja etsi vastaavia
 
Website Security Test